Suunnittelukokoukset alkoivat

0 kommenttia

Enemmän kuin yksi pää on aina hyvä.  Sunnuntaina siis lyhyt suunnittelupuhelu, maanantaina Skype-sessio (meitä oli 3), tänään tiistaina ACP (meitä oli kaiken kaikkiaan 7+1, tuo +1 mainitsi painokkaasti hiii ja iii useaan otteeseen). Aikataulujen, roolien ja tapahtumien suunnitteludokumentti on alkanut rakentumaan ja sitä voi seurata (Google-dokumentti) sekä kommentoida (Google-lomake) avoimesti verkossa.

Tuohon aikataulu- ja työnjakokäsikirjoitukseen ei saada mahtumaan kaikkea vaan tarvitaan myös toinen tekniseen toteutukseen liittyvä käsikirjoitus. Tekniikkaa hoitelee iso joukko ihmisiä, joten työnjaon on oltava selkeä jo hyvissä ajoin. Meidän pitää esimerkiksi purkaa ja pystyttää oleellisia rakennelmia ripeästi. On myös osattava ajoittaa kuuden näytön tapahtumat esityksen tahtiin niin, että välillä kaikilla näytöillä näytetään samaa ja välillä näytöt jaetaan eri toiminnoille. Ja kaiken päälle tietenkin tarkka pohdinta siitä, miten kaikki jaetaan verkkoon, eikä vain yhteen paikkaan vaan saman tien (ainakin osittain) kolmeen eli ACP, Second Life ja Funet. Tässä kaikessa tarvitaan lauma mestareita!

Kävimme läpi Online-ITK:n kulkua ja idea alkaa olla paketissa. Tarvitaan vielä vastuuhenkilöitten panosta. Kehys on kumminkin luotu. Mietimme muita toteutuksia, vähiten kuitenkin Yrittäjyys-teemaseminaaria, koska sen ryhmän ihmisiä ei vielä ole montaa ehtinyt suunnittelujoukkoihin. Yrittäjyys-teemaa herätelläänkin ensi viikon suunnittelupalaveriin.

Keksimme yhdessä monta hauskaa ideaa, kuten ensin sen, että suureen saliin tarvitaan julisteita, joissa selitetään havainnollisesti kalamaljan idea (how-to), sitten se, että tehdään kokonaisuuteen liittyen passi (jossa voi olla myös mainoksia someyrityksistä) ja edelleen siitä, että passissa voisi olla myös kalamaljaohje ja kaiken kaikkiaan kootaan kaikki Sometu + AVO -asiat yhteen. Pinssejä tilataan lisää. Vanhoja ilmapalloja on vielä jäljellä. Koska kalamaljaan saatavat nojatuolit lienevät harmaita, jätimme hautumaan, millä piristetään maljan ilmettä.

Koska konsepti on uusi ja uniikki, päätimme priiffata jokaisen vetovastuullisen. Tiedossa on siis Annen ja Villen Skype-puhelu henkilökohtaisesti tai parittain. Miehitykseen laadittiin myös sairastumisten ja muiden äkkijuttujen varalle varahenkilöt. Ja niin edelleen...

Tässä on siis tuhat ja yksi asiaa! Mutta turvallinen meininki, osaajia ja toimeen tarttujia mukana. Myös oman toimen ohella ja vapaa-aikanaan, kuten nuori herra hiii-iii.


Share/Save/Bookmark

Kokemuksia avoimesta kalamaljasta

3 kommenttia

Avointa kalamaljaa on testattu ITK:ta varten nyt Sometun joulukuun tapahtumassa sekä Otavan Opiston helmikuun pajassa. Helmikuun työpajassa käydystä Ihminen 2.0 ja oppiminen -kalamaljakeskustelusta on koostettu myös video, josta saa tuntumaa siitä millaista keskustelu voi olla:


Share/Save/Bookmark

Sometu-tapahtuman yksi haaste: tekniikasta tapettia

0 kommenttia

Jos viime vuoden ITK-messuilla Sometu-trackillä oli jonkun mielestä paljon tekniikkaa, niin tämän vuoden tapahtumasta voi muuttaa tätä käsitystä. Sosiaalinen media perustuu ihmisten vuorovaikutukseen, mutta vuorovaikutus rakentuu tekniikan varaan. Tekniikan haastee onkin melko ristiriitainen. Käyttämällä paljon tekniikkaa saadaan useampi olemaan osallinen, mutta samalla tekniikka pitää rakentaa niin ettei se vie päähuomiota vaan antaa vaikutelman siitä että kaikki on helppoa ja saumatonta.

Tänä vuonna ITK-messujen ohjelma on rakennettu avoimen kalamalja -keskustelun varaan. Meillä on yhdeksän eri puheenvuoroa, joilla on jokaisella omat alustajansa. Alustusten pituus on rajattu maksimissaan 10 minuuttiin. Pääroolissa onkin yleisö, jolla on mahdollisuus keskustella aiheesta. Samalla kun tämä tekee tapahtumasta yllätysrikkaan, se asettaa tekniikalle melkoisia lisävaatimuksia.

Kalamalja tulee olemaan salin keskellä. Maljasta pyritään rakentamaan mahdollisimman lokoisa paikka, mihin on helppo tulla ja missä on mukava keskustella. Viiden tuolin ryhmä tulee luomaan paikan missä koko päivän keskustelut käydään. Puhua saa vain maljassa, mutta vapaana olevan tuolin saa täyttää kuka tahansa yleisöstä, jolloin yksi kalamaljassa jo ollut poistuu paikalta seuraavaa halukasta varten.

Teknisesti kalamalja on mielenkiintoinen haaste. Äänitekniikkaa suunnitteleva Janne Pajarinen mm. mainitsi että tulee olemaan haastavaa laskea eri kaijuttimien väliset aikaerot, jotta ääni salissa toimii oikein sekä maljan sisällä että ulkona. Lisäksi ääntä ja kuvaa lähetään salista sekä Connect Pron, Second Lifen ja mitä ilmeisesti vielä Funetin kautta streaminä ulos. Kaiken pitää toimia taustalla ilman itse tilaisuus häiriintyy.

Kalamaljan ympärille rakennetaan iso kehikko, johon liitetään kamerat, valot, videotykit, screenit sekä kaijuttimet. Kuva suunnitelmasta näyttää tällä hetkellä tältä:

Kuvaan on piirretty vain tuolit, jotka ovat maljan sisällä. Todellisessa asettelussa tuolit tulevat jatkumaan pitkälle kehikon ulkopuolelle ja käytäviä esiintymislavalle tulee olemaan enemmän.

Tekniikkatiimi työstää tapahtumaa jo täyttä häkää. Alla hieman Gonzo-videotallenne Bambuserilla 9.3. pidetystä suunnittelusessiosta Aulangolta:


Share/Save/Bookmark

Digiajan arkea ja unelmia

1 kommenttia

Maanantain avaukseksi selasin läpi tulevat digiajan arkiviikot kalenteristani. ITK on oikeasti ihan kohta, ja toimeen on tartuttava. Tämän tekevät helpoksi aktiiviset, innostuneet ihmiset, jotka myös sunnuntaisin virittelevät toimintaa. Kiitos siitä!

Jännityksellä odotan itse tapahtumaa, vaikka vielä on paljon tekemistä matkan varrella. Tekniset valmistelut ovat hyvässä vauhdissa, ja ne ovat osoittautuneet siksi haasteellisiksi, että ihan käy sormet syyhyämään. Ongelmaratkaisu on aina niin paljon lystikkäämpää porukassa! Mutta ehkä emme kuitenkaan tänä vuonna rakenna vielä valo-ja äänijärjestelmää sentään pyörille :).

Sometun jäsenmäärää on taas moninkertaistunut viime vuoden ITK:sta ja siksi onkin mainiota päästä isoon saliin. Ehkä kaikki mahtuvat tänä vuonna sentään sisään, vaikka tuoleja onkin jälleen rajattu määrä. Etäpisteenä trackiäkin palvelee Matkatoimisto SoMe, jonka virkailijarekrytointi jatkuu wikissä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, lähtötasokokeita ei ole, ja palkkioksi osallistumisesta opit varmasti taas uutta yhteisöllisestä tekemisestä ja tekniikasta.

Blogi on luonteva kanava tuottaa tarinoita, jotka ovat yksi teema ITK:n kokonaisuuksissa ja niitä myös sometulaisvoimin kartoitetaan kiivaasti. Olisi hauska tietaa montako blogia yksi konferenssi saa herätettyä henkiin? Ja kuinka monen blogissa tarinointi jatkuu ITK:n innostamana?

Yksi tarina matkasta kohti ITK:ta löytyy Digitarinasta. Tervetuloa matkalle mukaan!
Share/Save/Bookmark

Iso pyörä vetämään

0 kommenttia

Viime viikolla Doodlella kyseltiin, ketkä ja milloin pääsisivät ensi viikolla verkkoon suunnittelupalaveriin. Tänään sitten silmäilyn tuloksena oli valinta, että pidetään kaksi sessiota:

Maanantaina 15.3. klo 16-18 Skype-tapaamisella täydennämme miellekarttaan kaikkea mahdollista hoidettavaa, muistettavaa ja organisoitavaa http://www.mindmeister.com/44489286/sometu-itk-10 Miellekarttaa voi kuka tahansa muokata kirjautumalla MindMeisteriin (jos ilmaistilin karttakiintiö on täynnä, joudut ensin raivaamaan jonkun vanhan pois tieltä). Skype-tapaamista vetää Anne Rongas (annerongas). Ilmoita Skype-tunnuksesi gmail: rongas.anne, jos pääset sessioon. Ennakkoilmoittautuneet saavat erikseen sähköpostia. Kaikki talkoolaiset ovat tervetulleita.

Tiistaina 16.3. klo 15-17 ACP-verkkokokous edellisen miellekarttatyön pohjalta suunnitellaan projekti ja laitetaan hommat rullaamaan. Tapaamista vetää Ville Venäläinen ja sisään pääsee osoitteessa http://connect.humac.fi/sometu

Päätös kävi niin, että minä ensin vertailin, ketä saataisiin mukaan ja mahdollisimman kattavasti. Millään ei saatu kaikkia edes kahteen sessioon, mutta näitä tulee vielä. Päädyin siihen, että kun jäsenneltävää on tosi paljon, kaksi sessiota ei ole paha. Skype + MindMeister on ollut hyvä, joten se toisena vaihtehtona. Lyhyesti juteltiin Villen kanssa puhelimitse (pyhätyö hyi) ja sovittiin, että hän vetää ACP:n tiistaina, minä Skype-MindMeisterin huomenna ja koska olen valvomassa yo-kokeita, se myöhempi eniten osanottajia kerännyt.

Samalla päivitelimme urakkaa ja ihastelimme ammattilaisia, jotka jo täyttä häkää trikonometrisia funktioita apunaan laskeskelevat äänirakennelmia ja muuta. Kalamaljan rakentaminen suureen saliin, jota välillä myös suljetaan pienempiin osiin ja joka on pitkulvainen, on ihan jännä haaste. Mainittiin puolin ja toisin, että pitää raportoida, mietin wikiä ja Ville ehdotti blogia, koska blogi luontaisesti tuottaa kronologisen tarinan. Valittiin Blogger-blogi tämän helppouden vuoksi. Toivottavasti mahdollisimman moni talkoolainen tulee kirjoittamaan.

Niinpä perustin blogin, säädin alustavasti asetuksia ja ulkonäköä, uitin läpi FeedBurnerin, lisäsin Google Analyticsin ja lähetin pari ensimmäistä kutsua. Viritin Twitterfeedin Sometun Twitteriin. Kalenteri pitäisi vielä tehdä tuohon kupeeseen, mutta nyt muut deadlinet painavat päälle. Tule mukaan!

Ja tältä näytti edellä mainittu Doodle-äänestys:


Share/Save/Bookmark

ITK'09 kokemuksella kohti ITK'10:ä

0 kommenttia

Viimme vuonna se näytti tältä:


Ja aivan erityisesti se näytti tältä:

Etsi muita samanlaisia videoita Sosiaalinen media oppimisen tukena

Share/Save/Bookmark